Harhoja naapurista

Angela Merkel on sanonut, että Vladimir Putin elää omissa harhakuvitelmissaan. Onko asia näin, vai onko Venäjän esittämässä länsikritiikissä perää?

Oheinen sensuroimaton Nikolai Patrusevin haastattelu kuvaa ilmeisesti aika hyvin sitä näkemystä, joka Venäjän johdossa tällä hetkellä vallitsee. Patrusev on Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri ja entinen FSB:n (KGB:n seuraaja) johtaja. Haastattelu on ilmestynyt alun perin Venäjän valtion äänitorvessa Rossaja Gazetassa, ja tämän kirjoituksen lopussa olevan linkin takaa löytyy haastattelun englanninkielinen versio, joka on julkaistu The Guardianissa.

Haastattelun välittämä maailmankuva selittää Venäjän lisääntyneen aggressiivisuuden ennen kaikkea naapurimaitaan kohtaan. Siksi haluan poimia tästä kuvasta muutamia keskeisiä pointteja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua.

Tietenkin on aiheellista kysyä, onko tuo haastattelu vain Venäjän sisäistä propagandaa, jota johto ei itsekään usko, vai ajatteleeko Venäjän johto oikeasti kuten Patrusev sanoo. Oli miten oli, mielestäni noita väitteitä on syytä käsitellä siitä syystä, että on todennäköistä, että johto uskoo niihin itse ainakin jollain tasolla. Toiseksi, vaikka he eivät itse usko, niin propagandalla on tapana upota kansaan, kun vapaa tiedonvälitys on olematonta. Ja kansa voi sen jälkeen vaatia johdolta toimia, jotka vastaavat tämän propagandan luomaan uhkaan. Kolmanneksi, propaganda yleensä tahtoo upota ennen pitkää myös sen esittäjiin, ja muuttaa heidän toimintaansa niin, että he katsovat välttämättömäksi taistella luomiaan harhakuvia vastaan.

Kaiken kaikkiaan Venäjä näyttää näkevän kaikki sen intressejä vastustavat kansannousut amerikkalaisten salaliittona, ja/tai natsien ja fasistien tekosina. Se, että se väittää näin Ukrainankin kohdalla, ei siksi ole ihme. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että Ukrainan viimetalvinen kansannousu ei ollut ensisijaisesti äärioikeistolainen prosessi, vaikka äärioikeistoakin oli mukana.

Se, että Venäjä leimaa kaikki vastustajansa fasisteiksi ja natseiksi on siinä mielessä hieman hullunkurista, että Venäjän nykyhallitsijat ovat itse monessa suhteessa erittäin äärioikeistolaisia ja muistuttavat siten itse enemmän fasisteja, joiksi he syyttävät vastustajiaan. Euroopassakin Venäjää hallitseva Yhtenäinen Venäjä -puolue tekee läheistä yhteistyötä ennen kaikkea äärioikeistolaisten puolueiden kanssa. Unkarissa maan toisiksi suurimman puolueen, erittäin äärioikeistolaisen Jobbik-puolueen on epäilty jopa saavan runsaskätistä rahoitusta Kremlistä.

Siinä, että Venäjä leimaa kaikki sen intressien vastaiset ilmiöt fasistisiksi ja/tai natsien ja amerikkalaisten juoniksi, ei ole mitään uutta. Siksi on ensin syytä katsoa haastattelun antamaa venäläistä historiantulkintaa, jotta voi ymmärtää paremmin kuinka vähän Venäjän väitteillä nykyisestä maailmantilanteesta on todellisuuspohjaa.

Jo toisen maailmansodan jälkeen, kun Neuvostoliitto alisti itäisen Keski-Euroopan määräysvaltaansa, se käytti samaa taktiikkaa kuin Venäjä nyt. Ensinnäkin, se väitti että Varsovan liiton perustaminen ja rautaesiripun pystyttäminen johtui lännen aggressioista. Todellisuudessa Neuvostoliitto pystytti oman miehitysalueidensa valtioihin ns. ”turvallisuuskoneiston” eli salaisen poliisin väkivaltakoneiston heti sen vallattua nämä maat. Toiseksi, se alkoi saman tien pidättää fasisteiksi ja natsien auttajiksi väittämiään kansalaisia näissä maissa. Ensin lähtivät todelliset ja kuvitellut natsit, sen jälkeen muut oikeistolaiset, oikeistolaisten ystävät ja ihmiset joista saattoi olla tulossa oikeistolaisia. Sen jälkeen vuorossa olivat sosialistit ja lopulta epäilyttävät kommunistit. Neuvostoliiton näkökulmasta he olivat natseja yhtä kaikki. Ei ihme, että vankileireille tuli tungosta.

 

Venäjä on hyvin pitkälti palannut neuvostoliittolaiseen historiantulkintaan. On hälyttävää, että Venäjä näyttää pitävän yhtäkkiä kylmän sodan aikaista kommunismia itäisen Keski-Euroopan kansojen omana valintana. Venäjä perustelee, että Varsovan liitto perustettiin suojelemaan sosialistisia kansoja. Todellisuudessa mitään sosialistisia kansoja ei ollut, vaan nämä maat ja kansat pakotettiin alistumaan Neuvostoliiton määräysvaltaan, ja ne pakotettiin sosialismiin. Saman harhan jatkumona Venäjä näkee, että Nato perustettiin spontaanisti vain koska länsi vastusti Neuvostoliittoa. Se ei joko myönnä tai tajua, että Nato perustettiin vastavoimaksi Neuvostoliitolle vasta kun kävi ilmeiseksi, että Neuvostoliitto ei anna miehittämilleen Euroopan valtioille todellista itsenäisyyttä, vaan alistaa ne määräysvaltaansa vaikka väkivalloin. Tästä alkoi Venäjän näkemyksen mukaan Naton vuosikymmenten vihamielisyys Neuvostoliittoa kohtaan. Venäjän näkemykseen ei mahdu sellainen vivahde, että Neuvostoliiton oma aggressiivisuus oli tässä merkittävässä asemassa.

Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitto ja länsimaat olivat liittolaisia Natsi-Saksaa vastaan. Jo silloin lännessä esitettiin epäilyjä Stalinia kohtaan, mutta loppujen lopuksi vallassa pysyi näkemys, että Neuvostoliitto on välttämätön kumppani vielä suurempaa pahaa eli Natsi-Saksaa vastaan. Totta vai ei, sillä on turha spekuloida, mutta joka tapauksessa lännen ensimmäinen suuri virhe toisen maailmansodan loputtua oli se, että sen johtajat kuvittelivat pystyvänsä taivuttamaan Stalinin tahtoonsa ja antoivat hänelle liikaa periksi. Toinen suuri virhe oli se, että Neuvostoliittoa pidettiin liian pitkään kumppanina ja liittolaisena, vaikka Stalin oli jo ajat sitten alkanut käyttäytyä kuin vihollinen. Hänkin käytti hyväkseen lännen hyväuskoisuutta.

Tämän itäisen Euroopan vapaaehtoisen sosialismin harhan toinen potenssi on se, että kun Neuvostoliiton vuoteen 1989 jatkunut miehitys itäisessä Euroopassa nähdään näiden kansojen suojeluna, Nyky-Venäjä väittää, että USA alisti toisen maailmansodan jälkeen läntisen Euroopan kontrolliinsa. Patrusev sanoo tämän suoraan haastattelussa, kuten se myös että USA esti Länsi-Euroopan itsenäisyyden ja yhä edelleen painostaa ja alistaa liittolaisiaan.

Kuitenkin pitää muistaa, että USA:n liittolaiset läntisessä Euroopassa kehittyivät suurimmaksi osaksi hyvin demokraattisiksi valtioiksi, ja USA salli sen. Se ei lähettänyt tankkejaan Ranskaan sosialistien saadessa vallan, eikä se lähettänyt joukkojaan Saksaan kukistamaan valtaan nousseita sosiaalidemokraatteja. Sama pätee edelleen Naton jäseniin niin läntisessä kuin itäisessäkin Euroopassa. USA ei pyri kumoamaan niiden demokratiaa, vaikka välillä valtaan tulisi epämieluisakin hallitus. Neuvostoliitto puolestaan tukahdutti ensin monipuoluejärjestelmän omissa vasallivaltioissaan ja sen jälkeen kaikenlaisen toisinajattelun, mukaan lukien ”vääränlaisen” kommunismin Itä-Saksassa, Puolassa, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa – kerta toisensa jälkeen.

Myös Neuvostoliiton johtaman sosialistisen järjestelmän romahtamisen suhteen Venäjällä vallitsee varsin merkillinen näkemys, jota on vaikea saada yhtäpitäväksi todellisuuden kanssa. Venäjä ei näe järjestelmän romahtamisen syitä siinä, että sen alistamat kansat (mukaan lukien Neuvostoliiton omat kansalaiset) kyllästyivät järjestelmään ja nousivat kapinaan. Samoin Venäjä ei ymmärrä, että Neuvostoliiton talouden romahdus johtui sen omasta heikkoudesta eikä kyseessä ollut suuri amerikkalaisten ja fasistien salaliitto. Venäjän mukaan USA lietsoi Puolassa ja muualla Varsovan liitossa boikotteja, ja pakotti näin Neuvostoliiton uhraamaan resurssejaan ”Euroopan vakauttamiseksi”. Sen on vaikea käsittää, että pakolla alistettu kansa spontaanisti haluaisi eroon orjuudesta.

Kaikkien onneksi Neuvostoliiton korkein johto Mihail Gorbatšov etunenässä tajusivat 1980-luvun lopulla, että Varsovan liitto perustui vain siihen, että Neuvostoliitto piti väkivallalla ja asettamiensa nukkehallitusten avulla itäisen Keski-Euroopan kansat pihdeissään. He tajusivat ja myönsivätkin, että Prahan kevään kukistaneet neuvostojoukot eivät vapauttaneet Tšekkoslovakiaa, vaan ottivat sen entistä tiukemmin vangikseen.

Nyky-Venäjä on valitettavasti toista maata. Haastattelussa Patrusev kertoo kuinka USA:n lietsomat mellakat Puolassa ja muualla pakottivat Neuvostoliiton ”vakauttamaan” näitä maita. Patrusevin mukaan Neuvostoliiton johto ei ollut viisas antaessaan Varsovan liiton kansoille vapauden, vaan hänen mukaansa se päinvastoin lyhytnäköisesti töpeksi ja teki yhteistyötä lännen kanssa, koska he eivät ymmärtäneet ”Venäjän kansallisia intressejä”. Siksi kaikki romahti. On tärkeä huomata että todellisuudessa nämä ”Venäjän kansalliset intressit” ovat ihan muuta kuin Venäjän kansan intressit. Venäjän kansakin oli hyvin kyllästynyt kommunismiin, mikä kiihdytti sosialistisen järjestelmän tuhoa. Mutta Nyky-Venäjällä tämäkin nähdään, yllätys yllätys, amerikkalaisten ja fasistien salaliittona.

Öljyn hinnan romahdus oli yksi välitön syy Neuvostoliiton talouden romahdukseen. On myös totta, että Neuvostoliitolla ei ollut enää taloudellisestikaan varaa tukahduttaa Varsovan liiton vasallivaltiossaan kiihtyviä mellakoita. Mutta tässä ei ollut luultavasti kyse amerikkalaisfasistisesta salaliitosta, vaan puhtaasti siitä, että Neuvostoliiton talous oli raunioina jo ennen näitä tapahtumia. Lopullinen romahdus vain viivästyi sen vuoksi, että öljyn hinta oli korkealla. Kun sitten öljy halpeni, oli se viimeinen naula arkkuun. Tosiasialliset syyt Neuvostoliiton ja koko Varsovan liiton talouden romahdukselle olivat systeemissä itsessään. Se oli jo vuosikymmenien ajan jäänyt jälkeen muusta Euroopasta ja oli vai ajan kysymys milloin kaikki kaatuisi.

Kylmän sodan päättymisen jälkeinen aikakin Venäjällä nähdään merkillisessä valossa. Tämä on jatkumoa siitä, että Venäjä näkee Neuvostoliiton väkivalloin hankitun etupiirin itäisessä Euroopassa olleen sen laillista omaisuutta. Patrusev paheksuukin, kuinka Balkanilla Venäjän johto 1990-luvulla typerästi ”luopui eduistaan” saamatta lainkaan kompensaatiota. Tässä tulee esille häpeämätön ajatus, että varkaan pitäisi saada korvaus, jos hän luopuu varastamastaan tavarasta. Tässähän Neuvostoliitto oli kyllä kieltämättä mestari. Toisen maailmansodan jälkeen se lypsi niin Suomelta kuin valloittamaltaan itäiseltä Keski-Euroopalta ”sotakorvauksia” kärsimistään vahingoista. Samoin 1989-1990 puna-armeijan vetäytyessä Saksasta Neuvostoliitto kehtasi vaatia korvauksia kuluista, joita sille aiheutui vetäytymisestä. Näin siitä huolimatta, että Euroopan alistetut kansat olivat kaiken kärsimyksensä ohella kustantaneet neuvostomiehittäjien ylellisen oleskelun miehitetyissä maissa.

Venäjän näkemyksen mukaan Nato on ylittänyt Euroopassa mandaattinsa ja ”ottanut haltuunsa” monia maita. Venäjä ei näe eurooppalaisten valtioiden Nato-jäsenyyttä niiden omana valintana vaan amerikkalaisena imperialismina. On hyvä huomata, että nämä demokraattiset maat ovat itse päättäneet liittyä Natoon, tai olla liittymättä kuten Suomi. Venäjä näkee Naton laajentumisen niin, että USA pyrki Venäjän naapuriin. Todellisuudessa entisten Varsovan liiton maiden liittyminen Natoon johtui pitkälti siitä, että ne halusivat itse mahdollisimman turvallisen välimatkan päähän Venäjästä, josta niillä oli varsin huonoja kokemuksia. Näillä mailla on oltava itsenäinen oikeus liittoutua tai olla liittoutumatta. Se pitää Venäjänkin hyväksyä.

Patrusevin sanojen mukaan maailmanpolitiikassa tulisi vallita yhtäläisten oikeuksien ja ehdottoman itsenäisyyden periaatteet. Näiden se näkee kuitenkin koskevan lähinnä itseään. Sen naapureiden itsenäisyyden se näkee taas loukkaavan omia intressejään, eli sen omaa itsenäisyyttä. Siksi Venäjä näkee, että naapurimaat eivät saa itsenäisesti päättää omista asioistaan. Suomi kuuluu mitä ilmeisimmin tähän kategoriaan. Monet suomalaiset ovat toki itsekin halukkaita luopumaan itsenäisyydestä, mikä puetaan muotoon ”emme voi liittyä Natoon, ettei Venäjä hermostu”. Minusta on huolestuttavaa ja paljon puhuvaa, että Venäjä ei voi sietää naapureidensa puolustuskyvyn parantamista. Näin siitä huolimatta, että Venäjän naapurivaltiot eivät ole hyökänneet Venäjän kimppuun tai käyttäytyneet uhkaavasti sitä kohtaan

Ukrainan tapaus on vain yksi osa tätä yllä kuvattuja Venäjän suurta harhaa tai valhetta. Venäjä näkee Ukrainankin vallankumouksen amerikkalaisten salaliittona ja natsien ja fasistien tekosina. Tämä ei tarkoita, että se olisi sen enempää amerikkalaisten, fasistien tai natsien junailema kuin Varsovan liiton perustaminen, Varsovan liiton alistettujen kansojen kansannousut 1945-1989 tai Neuvostoliiton romahtaminenkaan. On totta, että Ukrainan kansannousussa oli mukana myös äärioikeistolaisia aineksia. Mutta yhtä totta on, että ne ovat Ukrainan nykyhallinnossa marginaalisessa asemassa, kuten äsken käydyt Ukrainan vaalitkin osoittavat. Jotkut länsimaissa ovat menneet Venäjän virittämään ansaan ja alkaneet kuvitella, että Ukrainan kansannousu oli ennen kaikkea natsien ja fasistien operaatio. Näin ei kuitenkaan ole ollut.

Patrusev kertoo haastattelussa loukkaantuneena, kuinka Moskova täytti velvoitteensa Ukrainassa vallankumoukseen asti. Hän jatkaa, kuinka ukrainalaisten kansannousu oli kiittämätöntä Moskovaa kohtaan. Venäjä siis näkee, että naapurikansojen pitäisi olla niin kiitollisia Moskovaa kohtaan sen myötämielisyydestä johtuen, että ne eivät saisi nousta kapinaan maidensa venäläismielisiä korruptoituneita hallituksia kohtaan. Tähän tietenkin vaikuttaa osaltaan se, että Venäjä ei voi nähdä eurooppalaisten kansojen kansannousuja ikinä muuna kuin amerikkalaisten ja fasistien salaliittona. Venäjä ei tunne spontaanin kansannousun mahdollisuutta. On outo näkemys, että Venäjän ei tarvitsisi täyttää normaaleita velvoitteitaan Ukrainaa kohtaan vallankumouksen jälkeen. Tietenkään sen ei tarvitse auttaa rajattomasti naapuriaan, mutta esim. naapurimaan alueellisen koskemattomuuden kunnioittaminen olisi vähimmäisvaatimus.

Patrusev pitää Ukrainan ja muiden eurooppalaisten valtioiden Amerikalta saamaa tukea demokratialle Venäjän-vastaisena. Hän todistelee Amerikan ja muun lännen vastustavan Venäjää, mistä osoituksena hän pitää lännen tukea demokratialle. Demokratian hän todistaa olevan Venäjän-vastaista sillä perusteella, että demokratian tukemisen seurauksena ukrainalaiset ”vihaavat Venäjää ja rakastavat eurooppalaisia arvoja". Kuulemma ukrainalaiset eivät tajua, että nämä eurooppalaiset arvot eivät ole heitä varten. Siksi Patrusev toteaakin, että koskaan aiemmin vallankumous ei ole niin suoraan loukannut Venäjän intressejä kuin se teki Ukrainassa. Naapurimaan diktatorisen ja korruptoituneen johtajan kaataminen ei siis Venäjän mielestä ole likipitäenkään maan oma sisäinen asia, vaan ennen kaikkea loukkaus Venäjän intressejä kohtaan.

Haastattelun lopussa Patrusev esittää vielä absurdimman laajennuksen Venäjän ympäristön nykytilasta, joka koskee Suomeakin mitä suurimmassa määrin. Hän väittää amerikkalaisten olevan vakuuttuneita, että Venäjän alueita ja resursseja voi varastaa korvauksetta. On merkillepantavaa ja huolestuttavaa, että hän vihjaa tämän ajattelun laajentuneen etenkin Venäjän naapurimaissa. Hän väittää, että Venäjän naapurit yhdessä USA:n kanssa aikovat ratkaista ongelmansa Venäjän kustannuksella ja huomioimatta Venäjän intressejä. Näin Venäjä voi perustella itselleen, että naapureiden ”eliminoiminen” on vain itsepuolustusta. Kun huomaa millaisia absurdeja väitteitä Suomen Venäjä-vastaisuudesta on levitetty venäläisessä mediassa – tämä käsittää niin väitteet siitä että venäläisiä lapsia huostaan otetaan Suomessa valtion toimesta, kuin väitteen siitä että Laajasalossa tapahtuneen keski-ikäisen naisen surma oli venäläisvastaista rotuvihaa ja että nainen oli venäläinen, ja kaikkea muuta samankaltaista propagandaa – ei Suomikaan voi kuvitella olevansa turvassa Venäjän puolustaessa omia intressejään.

Nyt pitäisi olla selvää, että Venäjän uhka pitää ottaa tosissaan. Sen antama ja vaalima kuva todellisuudesta, niin nykyisyydestä kuin historiastakin, on vääristynyt; likipitäen yhtä vääristynyt kuin 1930-luvun Saksalla ja Neuvostoliitolla. Seurauksetkin voivat olla yhtä karmeat, jos uhkaa ei oteta tosissaan. Kaiken kaikkiaan Venäjä muistuttaa yhä enemmän Neuvostoliittoa. Siteeraan erästä venäläistä politiikan tutkijaa, joka vastikään kuvasi minulle Venäjää sanoen: ”Nyt meillä oli Stalin light, mutta olemme menossa kohti Stalin mediumia”.

Venäjän uhkaa lieventää toki se, että Venäjä on niin taloudellisesti ja sotilaallisesti paljon heikompi kuin mitä se väittää olevansa. Se on taloudellinen pienvalta ja sen sotilaallinen voimakin on huomattavasti Natoa pienempi. Mutta jos länsi ei katso aiheelliseksi vastata riittävän voimakkaasti Venäjän kasvavaan uhkaan, Venäjä voi saada paljonkin tuhoa aikaan. Ei olisi ensimmäinen kerta kun itsensä nurkkaan maalannut diktatuuri pyrkii ratkaisemaan ongelmansa käymällä sotaan kaikkea sen tielle sattuvaa vastaan. Neuvostoliitto ja Natsi-Saksakin olivat suuruudenhulluine operaatioineen niin taloudellisesti kuin sotilaallisesti tuhoon tuomittuja, mutta silti ne ehtivät tuhota paljon ennen omaa tuhoaan.

http://www.theguardian.com/world/2014/oct/24/sp-ukraine-russia-cold-war