torsdag 28 juli 2016

Vaihtoehtomedioita - onko heitä?

Nämä ovat otteita Saara Janhusen kirjasta "Infosota". Teksti on puhelimen avulla siirretty kirjasta sähköiseen muotoon. Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä.

"Suomessa käytävään infosota-keskusteluun on Ukrainan sodan aikana ilmestynyt käsite "suomalainen valtamedia".

...

Oman lisänsä tuovat avoimen rasististen ja antisemitististen vihapuheiden käyttäminen syöttinä. Suomalainen "valtamedia" esitetään syylliseksi siihen, etteivät näiden poliittisten ryhmien näkemykset saa heidän toivomaansa näkyvyyttä.

Sivustot jäljittelevät tavallisiä uutissivustoja, mutta keskittyvät tyypillisesti aiheisiin, joilla on jonkinlainen poliittinen käyttöarvo.

...

Osa sivustoista käyttää poliittista tilannetta keppihevosena tulojen hankinnassa, mutta lietsoo samalla uskomuksia perinteisen median salaliitoista. Paras esimerkki tästä lienee MV-lehti, jonne kuka tahansa voi lähettää vihatekstinsä. Klikkausten tuomat mainostulot kuittaa kuitenkin sivustan perustaja, Ilja Janitskin.

Janitskin on avoimesti myöntänyt sivustan sisältöjen olevan provosoivaa huijausta, joille ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Pienillä ärsykkeillä, kuten isojen alkukirjainten käytöllä otsikon joka sanassa yms. yms. yms. on hurja vaikutus, naureskelee Janitskin.

MV-lehden julkaistua jutun Helsingin Tapanilassa tapahtuneesta joukkoraiskauksesta Janitskin iloitsi Facebook-sivuillaan 250 000:sta verkkosivulla kävijästä. Hän totesi tuollaisen kävijämäärän "tuottavan taloudellisesti jo sen verran, että tässä on järkeä ottaa jo pikkuinen paskamyrsky vastaan.

MV-lehden joukkoraiskausjuttu paljastui pian julkaisunsa jälkeen valheelliseksi. Jutun yhteydessä julkaistu kuva ei ollut, toisin kuin sivustolla väitettiin, yhdestä raiskauksen epäillyistä, vaan oikeussalissa paikalla istuneesta tulkista.

Janitskin myönsi itsekin, että juttu oli valheellinen.

Valheellisuudestaan huolimatta juttu levisi lukuisille muille sivustoille, esimerkiksi kansallissosialistista maailmankuvaa edustavan Suomen Vastarintaliikkeen patriootti.fi-sivulle, sekä murha.info-sivulle, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan. Jutun jakaminen paljasti myös omasta tuttavapiiristäni useita kaappirasisteja, jotka surutta levittivät tätä disinformaatiota Facebook-sivuillaan ja omalta osaltaan tukivat sivun rahoittamista. Vihapuhe siis kannattaa, sillä suuresta yleisöstä löytyy aina ihmisiä, jotka siitä viehättyvät.

Image-lehden tekemässä haastattelussa Janitskin esiintyy kuitenkin aikaisempaa maltillisemmin. Haastattelusta saa sen kuvan, että hän sovittelee jo harteilleen toisinajattelijan viittaa. Ihmisten tyhmyydellä rahastamisesta hän ei mainitse sanallakaan. Minun tehtäväni on paljastaa Suomessa kytevä korruptio. Tunnen paljon ihmisiä, jotka istuvat syyttömänä linnassa järjestelman takia. Ja sitten jos mietitään, kuka valtamediaa hallitsee, niin se on helppo rasti: mistä Suomen media ottaa uutisensa? No Yhdysvaltain medioista, ja kuka niitä sitten hallitsee? No juutalaiset tietenkin. Eikä tällaisia asioita tavallinen suomalainen tiedä, hän sanoo.

Imagen haastattelussa tyhmän yleison rahastaminen on muuttunut kuvitelmaan totuuden paljastamisesta. Rasismi ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään.
MV-lehden motto on tuttu: uutisointia, josta valtamedia vaikenee. Tässä koodi, joka tulee ymmärtää oikein. Se on synonyymi poliittiselle propagandalle ja disinformaatiolle. Samaa mainoslausetta käyttävät Venäjän Sputnik ja RT, sekä mustaakin propagandaa tuottavat suomalaiset (nyt jo tiensä päähän tullut) Verkkomedia ja Magneettimedia.

Harhautussivustojen kenttään ilmestyi myös MV-lehden tapaan klikkauksilla tienaava Uuberuutiset, joka on niin ikään Janitskinin omistuksessa.
Kaikki nämä keskittyvät samaan aiheeseen: suomalaisen ja länsimaisen journalismin mustamaalaamiseen, sekä sitä edustavien toimittajien ja heidän käyttämiensä asiantuntijoiden häirintäänja kyseenalaistamiseen.

Nämä medioina esiintyvät sivustat eivät kuitenkaan ole oikeita medioita. Huolimatta siitä, että ne kritisoivat länsimaista journalismia, ne eivät itse edes pyri journalististen periaatteiden kunnioittamiseen, saati suostu alistumaan yleisönsä kritiikille. Päinvastoin. MV-lehdestä kriittiseen sävyyn kirjoittavat toimittajat päätyvät nopeasti sivustan törkyjuttujen aiheeksi. Jutut voidaan kirjoittaa tavalla, jotka täyttävät kunnianloukkauksen ja yksityiselämää koskevan tiedon levittämisen tunnusmerkit. Näennäinen mediakritilkki on osa vaihtoehtomedian olemassaolon oikeutusta, mutta oikeus mediakritiikkiin on täysin yksipuolinen.

Sana "vaihtoehtomedia" on tietenkin kyseenalainen. Eivät nämä mediat ole vaihtoehtoja journalismille. Ne ovat journalismin periaatteiden ulkopuolella, eivätkä ne kanna vastuuta julkaisemistaan sisällöistä. Kysymys on poliittisesta propagandasta ja harhauttamisesta. Verkkomedia toimii osin samalla periaatteella kuin MV-lehti. Juttuja kirjoittavat sivustan ilmoituksen mukaan vapaaehtoiset, ja rahoitus tulee lahjoituksina. Verkkomedian perustanut ja sen päätoimittajana toiminut Janus Putkonen nimittää juttujen kirjoittajia kansalaistoimittajiksi. He raportoivat verkkojulkaisun kautta maailman tapahtumista, joista USA:n ja Naton agendaa ajava lännen ja Suomen valtamedia haluaa vaieta. Suomalaisilla on oikeus omalla äidinkielellään lukea myös vaihtoehtoinen näkemys uutisiin, sanoo Putkonen Loviisan Sanomien (24.2.2015) haastattelussa. Hän kertoo rahoituksen tulevan sivustan lukijoilta ja kannattajilta. En yleensä edes katso mistä ne kympit tulevat. Pyrin säilyttämään riippumattomuuden, kun en aina tiedä mistä tulevat. Tiliotteelta näkyy saldo, ja onko rahaa ja sitä kautta lupa jatkaa tätä seuraava kuukausi, toteaa Putkonen.

Ukrainan sodan aikana Verkkomedia otti hyvin näkyvän roolin Venäjän virallisen agendan resonoimisessa. Osa sivustan jutuista on suoria käännöksiä esimerkiksi RT:n uutisista. Siis valtiojohtoisen uutistalon virallista Venäjää edustavaa sisältöä. Se on kaikkea muuta kuin "vaihtoehtoista". Miksi Kremlin näkemys sitten kelpaa päätoimittajalle, joka on perustellut hylänneensä länsimedian sen puolueellisuuden ja vaihtoehdottomuuden takia? Kenties siksi, että Putkonen kertoo avoimesti käyvänsä informaatiosotaa. Hänen verkkojulkaisunsa kertoo, kenen puolella hän sotaansa käy.

Perinteisen median kyseenalaistaminen on jo pitkään ollut myös Johan Bäckmanin agendalla. Vuonna 2012, eli samana vuonna jona Bäckmanin edustama Euraasian kansanrintama -järjestö pemstettiin, piti hän Tampereen yliopistolla luennon tutkivan journalismin opiskelijoille. Julkisuudenhallinnan mestarit -kurssin opiskelijat saivat kotitehtäväksi selvittää, kuinka Helsingin Sanomat voitaisiin ajaa nurin ja Yleisradion uutistoiminta lamauttaa informaatiopsykologisen sodankäynnin keinoin. Kesäkuussa 2015 esiin pompsahti myös tapaus SOTT.net. Otsikolla "Se koira älähtää, johon kalikka
kalahtaa: Suomen valtamedian tekopyhyydestä, lehdistönvapaudesta ja SOTT.netin toiminnasta sivusta hyökkäsi Helsingin Sanomia, STT:tä ja Yleä vastaan väittämällä, että "suomalainen valtamedia (nyt jo niin kovin tuttu käsite) pyrkii hiljentämään heidät. Argumentti oli vanha tuttu: sananvapaus ja lehdistönvapaus olivat vaarassa. Samainen artikkeli julkaistiin myös englanninkielisenä, ja sitä ryhdyttiin levittämaan Twitterissa. Suomalainen media haluaa sulkea SOTT.netin, sillä TODELLISET mediat koetaan aina uhaksi valtamedian markkinaasemalle! , julistivat levittämiseen osallistuneet käyttäjät.

Väitteet siitä, että Yle, Helsingin Sanomat tai STT olisivat vaatineet SOTT.netin sulkemista, eivät olleet totta. Todellisuudessa sivusta oli julkaissut tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia, jota oli kopioitu Ylen, Helsingin Sanomien ja STT:n sivuilta, ja yhdistetty propagandistisella tavalla sivun ylläpidon näkemyksiin maailmanpolitiikasta. Sivustan toimituksen mukaan mediayhtiöiden lakimiesten yhteydenotot uhkasivat SOTT.netin toimintaa, jota ylläpito kuvailee tutkimukseksi. Syy sille, miksi SOTT.net kerää ja julkaisee ei-originaalia materiaalia, tekee meistä hiukan erilaisia. Olemme huomanneet, että paljon materiaalia häviää netistä, joten tallennamme tietokantaamme artikkeleita kokonaisuudessaan erityistä tarkoitusta silmällä pitäen: analysoidaksemme energiavirtoja , artikkelissa selitetään. Puuttuminen SOTT.netin harrastamiin tekijänoikeuslain rikkomuksiin oli siis sivustan tulkinnan mukaan sananvapauden, vapaan tiedonvälityksen ja tutkimuksen estämistä.

Kun huomasin tämän oudon artikkelin lähteneen myös englanninkieliseen levitykseen, päätin tarkastella sen jakaneiden Twitter-tilien historiatietoja. En yllättynyt löytämästäni. Samaiset käyttäjät keskittyivät lähinnä Novorossija-uutisten, IsraeIin, Naton ja Yhdysvaltojen vastaisen materiaalin sekä salaliittoteorioiden jakamiseen. Kansainvälisesti verkottuneelle SOTT.net sivustalle oli siis jo rakentunut oma rihmastonsa, johon suomalaisten resonaattoreidenja some-vaikuttajien rihmastot toivat oman panoksensa.

Kaikki tämä kertoo siitä, että journalismia vastaan hyökkääminen on määrätietoista ja hyvin organisoitunutta. Näiden sivustojen väitteistä huolimatta kyseessä ei ole normaaIin rajoissa oleva mediakritiikki, saati vaihtoehto perinteiselle journalismille. Usein sivustat keskittyvät ainoastaan poliittisten sisältöjen käsittelyyn. Muut, perinteiselle medialle keskeiset aiheet puuttuvat propagandasivustoilta täysin. Hyökkäykset eivät kohdistu vain perinteisen median poliittisiin sisältöihin, vaan myös niiden kirjoittajiin ja yleisesti kohteeksi valittujen yhtiöiden mainetta vastaan. Hyökkäysten takana olevat henkilöt perustelevat toimintaansa sillä, että heillä on oikeus saada äänensä kuuluviin ja tehdä "Suomen valtamedian" väitetty poliittinen agenda näkyväksi.

Tämä väite ei tietenkään pidä paikkaansa, kun hyökkääjät samaan aikaan perustavat propagandasivuston yksi toisensa jälkeen ja mustamaalaavat henkilöitä, jotka esittävät vastakkaisia näkemyksiä. Kyseessä on Venäjältä kovin tuttu mediarituaali. Kun toimittaja, poliitikko tai asiantuntija muuttuu oikeaksi uhaksi, keskittyy media hänen taustojensa kaiveluun ja ammatillisen uskottavuutensa kyseenalaistamiseen."

måndag 15 juni 2015

Naton turvatakuut ovat todelliset

Eräs yleisimmistä Nato-jäsenyyttä vastustavista argumenteista on väite tai pelko siitä, että Nato ei kuitenkaan suojaa Suomea, Baltian maita tai muita reunavaltioita satunnaisen ulkovallan hyökkäykseltä, vaikka ne olisivat Naton jäseniä. Tämän näkemyksen mukaan Naton turvatakuu, artikla 5, on pelkkää bluffia. Logiikka kuuluu niin, että täysimittaisen sodan sijaan jokainen järjissään oleva valtio uhraa mieluummin Baltian tai Suomen kuin alkaa täysimittaiseen sotaan suurvallan kanssa. Saksalaiset eivät kuulemma uhraa varpaan kynttäkään Tallinnan vuoksi.

Minä rohkenen olla eri mieltä kolmesta syystä. Ensinnäkin, suurvalta ei tyytyisi Baltiaan tai Suomeen. Toiseksi, ennen sotaa solmitut puolustusliitot (”Hyökkäys yhtä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan”) ovat modernin historian aikana lähes poikkeuksetta pitäneet, eli lupaus ei ole ollut pelkkää bluffia. Kolmanneksi, yhden reunamaan uhraaminen lopettaisi Naton ja altistaisi Naton kaikki eurooppalaiset jäsenet suureen vaaraan ja poistaisi niiden puolustuksen pääpilarin.

1. Baltian tai Suomen uhraaminen ei riittäisi pysäyttämään suurvaltaa. Päinvastoin, yksi raato olisi bensan heittämistä liekkeihin. Ei ole sattumaa, että Natsi-Saksa vain sai lisää luottamusta, kun Tšekkoslovakian sudeettialueet päätettiin uhrata sille, jotta saavutettaisiin ”rauha meidän eliniäksemme”, kuten silloin toiveikkaasti kuviteltiin. Se oli Saksalle merkki siitä, että mikään ei uhkaa sitä, kun se pala kerrallaan ahmii Euroopan itselleen. Historiallinen analogia 80 vuoden taakse ei toki todista mitään eikä sitä tule käyttää todisteena, koska tilanne silloin ja nyt oli kaikin puolin eri. Se kuitenkin on hyvä esimerkki siitä, että jos suurvalta haluaa valloittaa naapureitaan, yhden naapurin uhraaminen ei turvaa loppujen naapureiden asemaa. Ei ole mitään syytä olettaa, että Baltian maiden tai Suomen tapauksessa kävisi toisin.

2. Historiassa ennen sotaa solmitut puolustusliitot ovat pitäneet hyvin, kun jotain puolustusliiton jäsentä vastaan on hyökätty. Ei ole syytä uskoa, että nyt maailma olisi siinä suhteessa jotenkin radikaalisti erilainen. Tämä johtunee siitä, että puolustusliiton jäsenet ymmärtävät hyvin, että yhtä sen jäsentä vastaan hyökkäävä on varautunut hyökkäämään kaikkia vastaan. Toisaalta taas jos hyökkäyksen kohteeksi joutuu joku puolustusliiton ulkopuolinen maa, usein tämä maa saa vain sympatiaa ja pientä taloudellista tai materiaalista apua, kuten Ukraina nyt. Tämä johtuu siitä, että vaaran uhatessa puolustusliiton jäsenet varovat tuhlaamasta resurssejaan muuhun kuin päätehtäväänsä eli keskinäiseen puolustukseen. Toki voidaan kritisoida sitä onko järkeä päästää suurvalta puolustusliiton rajalle asti ennen puuttumista sen etenemiseen, mutta se on toisen keskustelun aihe. Voidaan silti sanoa, että Suomelle olisi selkeää hyötyä kuulumisesta puolustusliitto Natoon.

3. Etenkin nykyisen Naton tapauksessa on syytä uskoa, että jokainen Nato-maa haluaisi pysäyttää Baltian maihin tai Nato-Suomeen hyökkäävän suurvallan silläkin uhalla, että ”pienen maan vuoksi” tulisi sotkeuduttua suurvaltakonfliktiin. Näin uskon vahvasti, vaikka saksalaiset juuri nyt gallupeissa sanoisivat muuta. Miksi esimerkiksi Saksa sitten tosipaikan tullen tulisi puolustamaan Tallinnaa? Siitä yksinkertaisesta syystä, että he tietävät ensimmäisen perustelun mukaisesti, että hyökkäys Baltiaan ei jäisi viimeiseksi etapiksi. Toiseksi, jokaisen eurooppalaisen Nato-maan puolustus on yksinään niin heikoissa kantimissa, että ne eivät yksin kykenisi puolustautumaan suurvaltaa vastaan. Jos suurvallan annettaisiin sotia yhtä maata vastaan kerrallaan, sillä olisi latu auki vaikka Atlantille asti. Tämä tiedetään Euroopan pääkaupungeissa varsin hyvin. Vain yhdessä ne kykenevät patoamaan aggressiivisen suurvallan. Ja he tietävät, että jos Baltian maat tai Nato-Suomi uhrattaisiin, se olisi puolustusliiton loppu. Kukaan jäsenmaista ei luonnollisesti enää luottaisi, että turvatakuut ovat voimassa. Se taas johtaisi siihen, että mikään maa ei rientäisi seuraavankaan maan avuksi. Ja puolustusliitto Naton taru olisi lopussa. Ilman puolustusliitto Natoa jokainen eurooppalainen Nato-maa taas on täysin avuton sotilaallisen suurvallan edessä.

Näillä perusteilla voidaan mielestäni uskottavasti väittää, että Naton turvatakuut ovat muutakin kuin bluffia. Siksi Suomenkin tulisi pyrkiä turvatakuiden piiriin.


lördag 17 januari 2015

Mistä on terroristit ja sananvapaus tehty?

Viime viikkojen lukemisen ja keskustelujen jälkeen olen paljon viisaampi. Mitä nyt tiedän sananvapaudesta, islamista, uskonnosta ja terrorismista?

Ranskassa maahanmuuttajataustaiset muslimit ovat keskimäärin huonommassa jamassa kuin ns. valtaväestö. Jopa kolmannen polven maahanmuuttajat ovat selvästi köyhempiä ja kouluttamattomampia.

7,5 % Ranskan väestöstä on muslimeja, vangeista 60-75%. Jotkut Pariisin terroristeistakin ystävystyivät vankilassa.

Syrjäytyminen antaa tartumapinnan väkivaltaiselle ideologialle, joka houkuttelee. Siksi pitäisi puuttua sekä syrjäytymiseen että väkivaltaiseen ideologiaan ja väkivallan rakenteisiin.

Islam ei ole yksiselitteisen väkivaltainen ideologia. Väkivaltaisella ideologialla tarkoitan ääri-islamismia.

Maltillinen islam ja ääri-islam ovat eri asioita. Niillä on kuitenkin paljon yhteistä.

Suurin osa muslimeista vastustaa ehdottomasti väkivaltaa.

Merkittävä vähemmistö muslimeista kannattaa väkivaltaa, jos heidän uskontoa loukataan.

Maltilliset muslimit ja muslimijohtajat voisivat tehdä merkittävästi selkeämmin pesäeroa ääriaineksiin: Liian moni muslimijohtaja on edelleen kieltäytynyt julistamasta väkivallan kannattajia harhaoppisiksi ja vääräuskoisiksi.

Rivimuslimeilta ei ole kohtuullista odottaa julkista anteeksipyyntöä. Heiltä on kohtuullista odottaa sitä, että he eivät puolustele väkivaltaa julkisesti. Suuri osa väkivallattomista maltillisista muslimeista ei puolustelekaan. Moni puolustelee.

Irakin sota ei selitä Pariisin iskuja. Jos se selittäisi, he eivät olisi iskeneet Irakin sotaa vastustaneisiin pilapiirtäjiin. Nyt he iskivät islamin pyhiä symboleja vastustaneisiin pilapiirtäjiin.

Kolonialismi tai imperialismi ei selitä iskuja. Jos se selittäisi, he olisivat iskeneet Ranskan valtiota vastaan.

Lännen imperialismi ei selitä iskuja. Islamilainen uskonnollinen väkivalta on paljon imperialismia vanhempi keksintö.

Uskonnollinen väkivalta ei ole vain islamilainen erikoisuus.

Muslimienemmistöisissä maissakin on paljon uskonnollista väkivaltaa - muslimeja kohtaan: niin valtioiden (esim. Saudi-Arabia) kuin terroristienkin toimesta (esim. Nigeria). Boko Haramin iskuja kouluihin tai Saudi-Arabian suorittamaa blogistin ruoskintaa ei voi selittää imperialismilla tai sillä, että USA on puuttunut liikaa ulkomaailman asioihin.

Muslimienemmistöiset maat erottuvat huonossa valossa ihmisoikeustutkimuksissa. Ne ovat myös aikanaan tehneet YK:n ihmisoikeusjulistuksille vastajulistuksen, joka pitää Shariaa tärkeämpänä kuin YK:n julistusta.

Syitä iskuille on etsittävä siksi myös terroristien ideologiasta. Toki syrjäytymisen ehkäisyllä ja länsimaiden oikealla maailmanpolitiikalla voidaan lieventää väkivaltaisten ideologioiden seurauksia ja houkuttelevuutta. Mutta on iskettävä myös itse väkivaltaisiin ideologioihin.

Kaksi liberalismin haaraa on nyt ajautunut vastakkain: monikulttuurisuus ja valistus. Monikulttuurisuus rikastaa yhteiskuntaa, paitsi jos maahanmuuttajat vaativat muita ihmisiä sopeutumaan heidän kulttuurinsa tai uskontonsa vaatimuksille, jotka eivät sovi yhteen demokratian kanssa.

Ihmisten loukkaaminen ja heidän uskomustensa kritisoiminen on eri asia, vaikka jälkimmäinen johtaisikin ensimmäiseen. Uskonnolliset näkemykset voivat olla vahingollisia siinä missä poliittisetkin. Ei ole mitään syytä antaa uskonnolle suurempaa immuniteettisuojaa. Perussuomalaisuutta saa kritisoida, vaikka perussuomalaiset loukkaantuisivatkin.

Sananvapauteen kuuluu vapaus pilkata näkemyksiä, joita pidetään vihamielisinä. Jotkut pilkkaavat perussuomalaisuutta, toiset islamia. Se kuuluu asiaan.

Jos sananvapaudesta poistetaan oikeus pilkata uskomuksia tai historiallisia henkilöitä, joita joku pitää pyhänä, mitä jää jäljelle? Vastakkain on totalitarismi ja vapaa yhteiskunta. Ilmaisunvapaus on kaikkien muiden vapauksien perusta.

Esimerkiksi islamista eronnut somali Ayaan Hirsi Ali on joutunut perumaan monia esiintymisiään USA:ssa ja muissa länsimaissa, koska järjestäjät eivät ole halunneet ärsyttää muslimeja. Tämä on vaarallista: ideologian puolustajille annetaan enemmän sananvapautta kuin sen vastustajille.

On rasistista väittää, että muslimeista ei voi tulla ihmisoikeuksia ja sananvapautta kunnioittavia ihmisiä. Suurin osa heistä on sitä jo nyt.

Ei ole rasistista vaatia, että länsimaiset muslimit noudattavat asuinmaansa lakeja ja vaativat muilta muslimeilta samaa. Eikä ole rasistista vaatia länsimaiden ulkopuolisilta muslimeiltakaan ihmisoikeuksien, mukaan lukien ilmaisunvapauden kunnioittamista.

Islam ei ole vain rauhan uskonto.

Islam ei ole vain sodan uskonto.

Islamin pyhät kirjoitukset eivät ole ymmärtääkseni merkittävästi väkivaltaisempia kuin monien muidenkaan uskontojen. Tässä en ole toki asiantuntija. Mutta tiedän, että useiden uskontojen kirjoituksista löytyy kehoituksia niin rauhaan kuin väkivaltaan.

Uskontoa ei tule arvioida vain sen pyhien kirjoitusten sisällön perusteella vaan sen käytäntöjen perusteella. 

Islamin pyhissä kirjoituksissa on yksi hankala piirre verrattuna vaikkapa Raamattuun: Muhammed tappoi ainakin yhdessä tapauksessa häntä pilkanneen ihmisen. Jeesus ei kehottanut väkivaltaan, vaikka Raamatun vähemmän keskeiset henkilöt olivatkin monet hyvin väkivaltaisia.

Muhammedin väkivaltaisuus on tabu myös joillekin maltillisille muslimeille ja länsimaisille tiedotusvälineille. Mm.  Douglas Murray oli tekemässä ohjelmaa BBC:lle muslimikollegansa kanssa. Murrayn mukaan he olivat lähes kaikesta samaa mieltä, mutta kun hän otti esille kohdan, jossa Muhammed tappaa pilkkaajansa, hänen kollegansa suuttui. Lopulta BBC määräsi poistamaan tämän "vihamielisen" teeman.

Muslimien pitäisi tosissaan tarttua tähän ongelmaan: myöntää heidän pyhien kirjoitusten ongelmalliset kohdat ja keksiä hyväksyttävä tapa sovittaa pyhät kirjotukset perusihmisoikeuksiin. Tämä tapa pitäisi pakottaa myös väkivaltaisille muslimeille, tai heidät julistettaisiin vääräuskoisiksi ja harhaoppisiksi ja karkotettaisiin yhteisöstään. Kaikki muu on väkivallan hiljaista hyväksymistä.

Maltillisten voimien pitää yhdistyä vastustamaan ääri-islamia. Meidän tulee tukea maltillisia muslimeja heidän yrityksissään tukahduttaa äärimuslimit - rahallisesti, sanallisesti ja kaikin tavoin. Meidän tulee myös vaatia heiltä näitä yrityksiä.

Uskonnolla on potetiaalia tehdä ihmisistä jossain suhteessa parempia, ja jossain suhteessa pahempia ihmisiä.

Tutkimusten mukaan uskonnolliset ihmiset luovuttavat enemmän verta, antavat enemmän rahaa hyväntekeväisyyteen, ovat rehellisempiä, tekevät vähemmän rikoksia ja käyttävät vähemmän päihteitä kuin epäuskonnolliset ihmiset.

Miksi sitten toisaalta uskonto voi myös aiheuttaa väkivaltaa?

Lähtökohta on ryhmäpsykologia. Jokainen joukkuepelejä harrastanut tai edes Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelejä tai hiihdon olympiaviestejä katsonut tietää kuinka hienolta tuntuu oman joukkueen menestys, ja vastustajan epäonnistuminen. "Meidän" vastustajien epäonnistuminen tuottaa jokaiselle tavallisellekin ihmiselle mielihyvää. Mietipä miten suomalaiset rakastavat laulaa "Den glider in!" Lisää siihen kaksi lisäainetta: horjumaton usko kostonhimoiseen Jumalaan ja tunne, että joku pahantahtoinen ulkopuolinen on loukannut sinua ja Häntä: ryhmääsi ja sen pyhiä arvoja.

Kun ääriuskonnon kylkeen panostetaan vielä sosiaalinen ulkopuolisuus ja syrjäytyminen sekä testosteronin aiheuttamat agressiiviset impulssit, jotka kukoistavat erityisesti tyytymättömien nuorten miesten keskuudessa, on tappava keitos valmis.

Tieteellisillä tutkimuksilla on todistettu, että tavalliset ihmisetkin saadaan tekemään ryhmässä julmuuksia, kun heille annetaan täysi valta hallita ihmisiä, joiden kerrotaan olevan ryhmän sääntöjen rikkojia. Tämä pahuuden kierre saa tutkimusten mukaan lisää kierroksia, kun ryhmäläisille uskotellaan, että heidän hallittavaksi annetut väärintekijät ovat vähemmän inhimillisiä kuin he itse. Toinen empatiakykyä heikentävä tekijä on uskomus, että Jumala haluaa kostoa väärintekijöille. Tämä siis on tutkimuksin todistettu. Tutkimus myös todisti, että kaikkein todennäköisimmin julmuuksiin syyllistyivät miehet.

Uskonto luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ryhmän sisällä. Tämä näkyy välittämisenä ja huolehtimisena toisista. Valitettavasti kääntöpuoli on, että samalla se saa ihmisen etääntymään emotionaalisesti ryhmän ulkopuolisista. Tutkimukset näyttävät, että huonoissa oloissa tämä voi aiheuttaa kammottavia seurauksia.

Nuorten miesten syrjäytyminen, yhteenliittyminen muiden agressiivisten kaltaistensa kanssa väkivaltaisen ideologian äärelle, heille tärkeiden arvojen pilkka joka aiheuttaa aivoissa fyysisesn tuskaan verrattavan reaktion, halu saada kerrankin ylistystä ja kunnioitusta, ideologia ja kaveripiiri jotka sitä tarjoavat, uskonnolliset johtajat jotka usuttavat kostamaan väärintekijöille, sekä ihmisen kokema mielihyvä tiiviin ryhmän ulkopuolisten kokeman tuskan näkemisestä: Siitä on terroristit tehty.

Alla vielä muutamia niistä lukuisista artikkeleista, joista myös olen ammentanut ajatuksia. 

http://time.com/3664401/hebdo-religious-blinders/

http://www.nature.com/news/looking-for-the-roots-of-terrorism-1.16732

http://www.newrepublic.com/article/120785/pope-francis-charlie-hebdo-remarks-miss-our-right-offend-religion

http://thehumanist.com/commentary/charlie-hebdo-and-the-erosion-of-the-liberal-left

http://www.spectator.co.uk/features/9416542/religion-of-peace-is-not-a-harmless-platitude/


fredag 2 januari 2015

Should Finland & Sweden join NATO

Various expert views

http://carnegieeurope.eu/strategiceurope/?fa=55657

Puoli valitsee meidät

Olen huolissani Suomen itsenäisyydestä, suomalaisten vapaudesta ja ihmisoikeuksista. Tämä kaikki kulminoituu itäiseen naapuriimme ja sen aiheuttamaan uhkaan. Olen pitkään uskonut, että uhka katosi Neuvostoliiton hajottua 1991, mutta en enää voi uskoa näihin toiveisiin. 

Pelkään, että Suomen poliittinen johto ei ymmärrä tilanteen vakavuutta, vaan vahingossa ajaa Suomea taas kerran diktatuurin taskuun. Sellaisessahan olimme 1939-1991: Ensin Saksan, sitten Neuvostoliiton taskussa, niiden vasalleina. Molemmissa tapauksissa vähättelimme diktatuurin kauheuksia, ja yritimme vierittää syyn sodasta Euroopan ja Amerikan demokratioille. Samalla tämä poliittisesta välttämättömyydestä kummunnut valheellinen retoriikka muutti meitäkin: aloimme itsekin uskoa välttämättömiä valheitamme. Meidän piti vakuuttaa, että itänaapuri ei ole uhka, vaikka se selvästi on sitä lähes aina ollut.

Suomi on sotilasstrategisesti tärkeä alue. Venäjä epäilemättä käyttäisi Suomenlahden saaria ja rannikkoa hyökkäykseen ja puolustukseen. Tietenkin sama pätee muihinkin sotilasvaltoihin. Nykyisellä strategialla me annamme muille oikeuden päättää kuka ehtii ensin, ja siksi Suomen ennaltaehkäisevä miehittäminen on houkuttelevaa kriisin syttyessä/uhatessa. Minä uskon, että diktatuuri uskaltaa tehdä sen röyhkeämmin, eli Venäjän ja Naton konfliktissa Venäjä miehittäisi Suomen ennemmin ennen kuin Nato ehtisi.

Lisäksi on syytä uskoa, että Natolle Suomi olisi aito tasavertainen kumppani, Venäjälle taas pelkkä vasalli, johon asetettaisiin miehityshallitus. Siksi Suomen olisi järkevä valita itse puolensa ja liittyä Natoon. 

Nyt olemme valitettavasti liittämässä meitä Venäjän etupiiriin. Jos Nato-jäsenyyttä ei haeta Venäjän vastustuksen vuoksi, olemme jo antaneet Venäjälle oikeuden johtaa Suomen turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Suomi ei kyennyt olemaan puolueeton vuosina 1939-1991. Suomi oli Neuvostoliiton kanssa puolustusliitossa 1991 asti (YYA-sopimus oli puolustusliitto). Siksi en usko, että kykenisimme siihen uudessakaan kiristyneessä tilanteessa pysymään puolueettomina. Samalla 1991 asti Neuvostoliitolla oli veto-oikeus ministerivalintoihin ja sisäpolitiikan sisältöönkin. Pakotettu liittoutuminen Venäjän kanssa voi siis olla hyvin paljon itsenäisyyttämme rajoittava.

Eikö olisi tällä kertaa parempi valita puoli ennen kuin puoli valitsee meidät?

Kuuntelin tasavallan presidentin uudenvuoden puheen. Mielestäni se heijasteli hyvin yleisiä perusteettomia toiveita siitä, että muut EU-maat kyllä tulevat Suomen avuksi hädän tullessa. Miksi ne tulisivat, koska olemme erikseen halunneet pysyä poissa puolustusliitoista, missä tällaista toveriapua tarjotaan. Uskon, että jos haluamme toveriapua, meidän pitää siitä sopia ennen kriisiä. Menneisyys tarjoaa tästä meille kosolti opetuksia.

Suomi itsekään ei ole tarjonnut liiemmälti apua pulassa oleville Euroopan pienille valtioille ja kansoille. Baltian maat, Varsovan liiton maat ja Balkanin pienet kansat ovat saaneet meiltä kylmää kättä taistellessaan vapauden ja itsenäisyytensä puolesta.

Suomi ei ole koskaan pystynyt myöskään olemaan puolueeton ellei Venäjä/Neuvostoliitto ole sitä sallinut. Puolueettomia olimme vuodesta 1991 alkaen siihen asti kun Venäjä oli heikko. Olemme siis vain sen hyväntahtoisuuden varassa. Mielestäni sen varassa roikkuminen on vaarallista peliä Suomen vapaudella ja itsenäisyydellä.

En ole kuullut hyviä perusteluja Suomen pysymiselle yksin tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Toivon Suomen, vapauden ja ihmisoikeuksien vuoksi, että olette kykenevä tarkastelemaan näkemyksiänne uusiksi, kun siihen tarvetta ilmenee.

tisdag 30 december 2014

Diktatuurin taskuun?

(Avoin kirje ulkoministeri Tuomiojalle)

Hei,

Pidän teitä yleisesti ottaen viisaana miehenä, ja siksi haluankin esittää mielipiteeni viimeaikaisista turvallisuuspoliittisista lausunnoistani.

Oletteko ajatellut, että leimaamalla Venäjä-kriittisiä tutkijoita ja vaientamalla avointa keskustelua saatatte vahingossa ajaa Suomea taas kerran diktatuurin taskuun. Sellaisessahan olimme 1939-1991: Ensin Saksan, sitten Neuvostoliiton taskussa. Molemmissa tapauksissa vähättelimme diktatuurin kauheuksia, ja yritimme vierittää syyn sodasta Euroopan ja Amerikan demokratioille. Samalla tämä poliittisesta välttämättömyydestä kummunnut valheellinen retoriikka muutti meitäkin: aloimme itsekin uskoa välttämättömiä valheitamme.

Siinä mielessä olet oikeassa, että sekä Venäjä että Nato käyttäisivät mielellään Suomen osia omien sotastrategisten tavoitteidensa saavuttamiseen.

Nykyisellä strategialla me annamme muille oikeuden päättää kuka ehtii ensin, ja siksi Suomen ennaltaehkäisevä miehittäminen on houkuttelevaa kriisin syttyessä/uhatessa.

Minä uskon, että diktatuuri uskaltaa tehdä sen röyhkeämmin, eli Venäjän ja NATO:n konfliktissa Venäjä miehittäisi Suomen ennemmin ennen kuin NATO ehtisi.

Minusta on syytä uskoa, että NATO kumppanina kohtelisi Suomea paljon paremmin kuin Venäjä kohtelee omia vasalleitaan. Siksi Suomen olisi järkevä valita itse puolensa ja liittyä NATO:on.

Nyt olette valitettavasti liittämässä meitä Venäjän etupiiriin vähättelemällä Venäjän agressiivisuutta ja diktatorisuutta. Suomi ei kyennyt olemaan puolueeton vuosina 1939-1991. Suomi oli Neuvostoliiton kanssa puolustusliitossa 1991 asti (YYA-sopimus oli puolustusliitto). Siksi en usko, että kykenisimme siihen uudessakaan kiristyneessä tilanteessa pysymään puolueettomina. Samalla 1991 asti Neuvostoliitolla oli veto-oikeus ministerivalintoihin ja sisäpolitiikan sisältöönkin. Pakotettu liittoutuminen voi siis olla hyvin paljon itsenäisyyttämme rajoittava.

Eikö olisi tällä kertaa parempi valita puoli ennen kuin puoli valitsee meidät?

måndag 1 december 2014

Maailma ei ole Venäjälle epäreilu

Luin viikonloppuna hämmentävän asiantuntemattoman kirjoituksen Helsingin Sanomien Pekka Mykkäseltä. Hän väitti, että Venäjälle se on kiellettyä mikä muille on sallittua. Hän nosti kaksi esimerkkiä: Kiinan väkivallan omia kansalaisiaan kohtaan ja USA:n hyökkäyksen Irakiin. Kumpikaan vertailu ei kestä lähempää tarkastelua.

Kiinan väkivalta omia kansalaisiaan kohtaan on kylläkin Venäjää rajumpaa. Siinä Mykkänen on oikeassa. Mutta siinä hän on väärässä, että Venäjää olisi rankaistu sen omien kansalaisten sortamisesta ja Kiinaa ei. Todellisuudessa kumpaakaan maata ei ole rankaistu siitä, että ne kohtelevat kaltoin ja tappavatkin omia kansalaisiaan. Maailman vastaus on ollut että "se on teidän oma asianne".

Toinen virheellinen vertaus on Irakin ja Ukrainan sota. Minustakin molemmat sodat ovat kyllä olleet kv. oikeuden vastaisia. Minustakin USA syyllistyi törkeään huijaukseen väärentäessään Irakin sodan perusteina olleet "todisteet" joukkotuhoaseista. Minustakin on luonnollista, että tämä vähensi USA:n suosiota muualla maailmassa. Minustakin USA sortui miehityksen aikana lukuisiin vääryyksiin.

Silti Venäjän hyökkäys Ukrainaan on paljon tuomittavampi. Miksi? Siksi, että Venäjä hyökkäsi maahan, missä kansa oli ottamassa / ottanut vallan käsiinsä autoritaariselta ja korruptoituneelta hallitsijaltaan. Valtaan nousseet eivät olleet kohdelleet kaltoin kansalaisiaan eivätkä pyrkineet luomaan dikratuuria. Irak puolestaan oli julma diktatuuri, joka säälimättömästi kidutti,  alisti ja sorsi omia kansalaisiaan. Ukraina ei liioin käyttäytynyt agressiivisesti naapurimaitaan kohtaan. Irak käyttäytyi, saman hallitsijan aikana se oli käynyt miehittämässä Kuwaitin ja yrittänyt miehittää osia Iranista.

Toinen ero on se, että USA pyrki miehityksen aikana ja sen jälkeen antamaan vallan Irakin kansalle, ja huolehtimaan että kaikki kansanosat nauttivat yhtäläisistä oikeuksista. Venäjä taas on kukistanut demokratian miehittämillään alueilla, vainoaa alueen vähemmistöjä ja on asettanut valtaan itselleen suosiollisen julman diktatuurin.

Kolmas ero on se, että USA ei pyrkinyt liittämään Irakia tai sen osia pysyvästi itseensä. Venäjä puolestaan teki näin Krimin kohdalla.

Toivoisin, että Helsingin sanomat ja Pekka Mykkänen eivät nielisi venäläispropagandaa, missä Kosovo, Irak, Ukraina ja Varsovan liiton hajoaminen nähdään kaikki samanlaisina konflikteina.

http://www.hs.fi/m/paakirjoitukset/a1417233922763