Naton turvatakuut ovat todelliset

Eräs yleisimmistä Nato-jäsenyyttä vastustavista argumenteista on väite tai pelko siitä, että Nato ei kuitenkaan suojaa Suomea, Baltian maita tai muita reunavaltioita satunnaisen ulkovallan hyökkäykseltä, vaikka ne olisivat Naton jäseniä. Tämän näkemyksen mukaan Naton turvatakuu, artikla 5, on pelkkää bluffia. Logiikka kuuluu niin, että täysimittaisen sodan sijaan jokainen järjissään oleva valtio uhraa mieluummin Baltian tai Suomen kuin alkaa täysimittaiseen sotaan suurvallan kanssa. Saksalaiset eivät kuulemma uhraa varpaan kynttäkään Tallinnan vuoksi.

Minä rohkenen olla eri mieltä kolmesta syystä. Ensinnäkin, suurvalta ei tyytyisi Baltiaan tai Suomeen. Toiseksi, ennen sotaa solmitut puolustusliitot (”Hyökkäys yhtä vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan”) ovat modernin historian aikana lähes poikkeuksetta pitäneet, eli lupaus ei ole ollut pelkkää bluffia. Kolmanneksi, yhden reunamaan uhraaminen lopettaisi Naton ja altistaisi Naton kaikki eurooppalaiset jäsenet suureen vaaraan ja poistaisi niiden puolustuksen pääpilarin.

1. Baltian tai Suomen uhraaminen ei riittäisi pysäyttämään suurvaltaa. Päinvastoin, yksi raato olisi bensan heittämistä liekkeihin. Ei ole sattumaa, että Natsi-Saksa vain sai lisää luottamusta, kun Tšekkoslovakian sudeettialueet päätettiin uhrata sille, jotta saavutettaisiin ”rauha meidän eliniäksemme”, kuten silloin toiveikkaasti kuviteltiin. Se oli Saksalle merkki siitä, että mikään ei uhkaa sitä, kun se pala kerrallaan ahmii Euroopan itselleen. Historiallinen analogia 80 vuoden taakse ei toki todista mitään eikä sitä tule käyttää todisteena, koska tilanne silloin ja nyt oli kaikin puolin eri. Se kuitenkin on hyvä esimerkki siitä, että jos suurvalta haluaa valloittaa naapureitaan, yhden naapurin uhraaminen ei turvaa loppujen naapureiden asemaa. Ei ole mitään syytä olettaa, että Baltian maiden tai Suomen tapauksessa kävisi toisin.

2. Historiassa ennen sotaa solmitut puolustusliitot ovat pitäneet hyvin, kun jotain puolustusliiton jäsentä vastaan on hyökätty. Ei ole syytä uskoa, että nyt maailma olisi siinä suhteessa jotenkin radikaalisti erilainen. Tämä johtunee siitä, että puolustusliiton jäsenet ymmärtävät hyvin, että yhtä sen jäsentä vastaan hyökkäävä on varautunut hyökkäämään kaikkia vastaan. Toisaalta taas jos hyökkäyksen kohteeksi joutuu joku puolustusliiton ulkopuolinen maa, usein tämä maa saa vain sympatiaa ja pientä taloudellista tai materiaalista apua, kuten Ukraina nyt. Tämä johtuu siitä, että vaaran uhatessa puolustusliiton jäsenet varovat tuhlaamasta resurssejaan muuhun kuin päätehtäväänsä eli keskinäiseen puolustukseen. Toki voidaan kritisoida sitä onko järkeä päästää suurvalta puolustusliiton rajalle asti ennen puuttumista sen etenemiseen, mutta se on toisen keskustelun aihe. Voidaan silti sanoa, että Suomelle olisi selkeää hyötyä kuulumisesta puolustusliitto Natoon.

3. Etenkin nykyisen Naton tapauksessa on syytä uskoa, että jokainen Nato-maa haluaisi pysäyttää Baltian maihin tai Nato-Suomeen hyökkäävän suurvallan silläkin uhalla, että ”pienen maan vuoksi” tulisi sotkeuduttua suurvaltakonfliktiin. Näin uskon vahvasti, vaikka saksalaiset juuri nyt gallupeissa sanoisivat muuta. Miksi esimerkiksi Saksa sitten tosipaikan tullen tulisi puolustamaan Tallinnaa? Siitä yksinkertaisesta syystä, että he tietävät ensimmäisen perustelun mukaisesti, että hyökkäys Baltiaan ei jäisi viimeiseksi etapiksi. Toiseksi, jokaisen eurooppalaisen Nato-maan puolustus on yksinään niin heikoissa kantimissa, että ne eivät yksin kykenisi puolustautumaan suurvaltaa vastaan. Jos suurvallan annettaisiin sotia yhtä maata vastaan kerrallaan, sillä olisi latu auki vaikka Atlantille asti. Tämä tiedetään Euroopan pääkaupungeissa varsin hyvin. Vain yhdessä ne kykenevät patoamaan aggressiivisen suurvallan. Ja he tietävät, että jos Baltian maat tai Nato-Suomi uhrattaisiin, se olisi puolustusliiton loppu. Kukaan jäsenmaista ei luonnollisesti enää luottaisi, että turvatakuut ovat voimassa. Se taas johtaisi siihen, että mikään maa ei rientäisi seuraavankaan maan avuksi. Ja puolustusliitto Naton taru olisi lopussa. Ilman puolustusliitto Natoa jokainen eurooppalainen Nato-maa taas on täysin avuton sotilaallisen suurvallan edessä.

Näillä perusteilla voidaan mielestäni uskottavasti väittää, että Naton turvatakuut ovat muutakin kuin bluffia. Siksi Suomenkin tulisi pyrkiä turvatakuiden piiriin.