Diktatuurin taskuun?

(Avoin kirje ulkoministeri Tuomiojalle)

Hei,

Pidän teitä yleisesti ottaen viisaana miehenä, ja siksi haluankin esittää mielipiteeni viimeaikaisista turvallisuuspoliittisista lausunnoistani.

Oletteko ajatellut, että leimaamalla Venäjä-kriittisiä tutkijoita ja vaientamalla avointa keskustelua saatatte vahingossa ajaa Suomea taas kerran diktatuurin taskuun. Sellaisessahan olimme 1939-1991: Ensin Saksan, sitten Neuvostoliiton taskussa. Molemmissa tapauksissa vähättelimme diktatuurin kauheuksia, ja yritimme vierittää syyn sodasta Euroopan ja Amerikan demokratioille. Samalla tämä poliittisesta välttämättömyydestä kummunnut valheellinen retoriikka muutti meitäkin: aloimme itsekin uskoa välttämättömiä valheitamme.

Siinä mielessä olet oikeassa, että sekä Venäjä että Nato käyttäisivät mielellään Suomen osia omien sotastrategisten tavoitteidensa saavuttamiseen.

Nykyisellä strategialla me annamme muille oikeuden päättää kuka ehtii ensin, ja siksi Suomen ennaltaehkäisevä miehittäminen on houkuttelevaa kriisin syttyessä/uhatessa.

Minä uskon, että diktatuuri uskaltaa tehdä sen röyhkeämmin, eli Venäjän ja NATO:n konfliktissa Venäjä miehittäisi Suomen ennemmin ennen kuin NATO ehtisi.

Minusta on syytä uskoa, että NATO kumppanina kohtelisi Suomea paljon paremmin kuin Venäjä kohtelee omia vasalleitaan. Siksi Suomen olisi järkevä valita itse puolensa ja liittyä NATO:on.

Nyt olette valitettavasti liittämässä meitä Venäjän etupiiriin vähättelemällä Venäjän agressiivisuutta ja diktatorisuutta. Suomi ei kyennyt olemaan puolueeton vuosina 1939-1991. Suomi oli Neuvostoliiton kanssa puolustusliitossa 1991 asti (YYA-sopimus oli puolustusliitto). Siksi en usko, että kykenisimme siihen uudessakaan kiristyneessä tilanteessa pysymään puolueettomina. Samalla 1991 asti Neuvostoliitolla oli veto-oikeus ministerivalintoihin ja sisäpolitiikan sisältöönkin. Pakotettu liittoutuminen voi siis olla hyvin paljon itsenäisyyttämme rajoittava.

Eikö olisi tällä kertaa parempi valita puoli ennen kuin puoli valitsee meidät?

Maailma ei ole Venäjälle epäreilu

Luin viikonloppuna hämmentävän asiantuntemattoman kirjoituksen Helsingin Sanomien Pekka Mykkäseltä. Hän väitti, että Venäjälle se on kiellettyä mikä muille on sallittua. Hän nosti kaksi esimerkkiä: Kiinan väkivallan omia kansalaisiaan kohtaan ja USA:n hyökkäyksen Irakiin. Kumpikaan vertailu ei kestä lähempää tarkastelua.

Kiinan väkivalta omia kansalaisiaan kohtaan on kylläkin Venäjää rajumpaa. Siinä Mykkänen on oikeassa. Mutta siinä hän on väärässä, että Venäjää olisi rankaistu sen omien kansalaisten sortamisesta ja Kiinaa ei. Todellisuudessa kumpaakaan maata ei ole rankaistu siitä, että ne kohtelevat kaltoin ja tappavatkin omia kansalaisiaan. Maailman vastaus on ollut että "se on teidän oma asianne".

Toinen virheellinen vertaus on Irakin ja Ukrainan sota. Minustakin molemmat sodat ovat kyllä olleet kv. oikeuden vastaisia. Minustakin USA syyllistyi törkeään huijaukseen väärentäessään Irakin sodan perusteina olleet "todisteet" joukkotuhoaseista. Minustakin on luonnollista, että tämä vähensi USA:n suosiota muualla maailmassa. Minustakin USA sortui miehityksen aikana lukuisiin vääryyksiin.

Silti Venäjän hyökkäys Ukrainaan on paljon tuomittavampi. Miksi? Siksi, että Venäjä hyökkäsi maahan, missä kansa oli ottamassa / ottanut vallan käsiinsä autoritaariselta ja korruptoituneelta hallitsijaltaan. Valtaan nousseet eivät olleet kohdelleet kaltoin kansalaisiaan eivätkä pyrkineet luomaan dikratuuria. Irak puolestaan oli julma diktatuuri, joka säälimättömästi kidutti,  alisti ja sorsi omia kansalaisiaan. Ukraina ei liioin käyttäytynyt agressiivisesti naapurimaitaan kohtaan. Irak käyttäytyi, saman hallitsijan aikana se oli käynyt miehittämässä Kuwaitin ja yrittänyt miehittää osia Iranista.

Toinen ero on se, että USA pyrki miehityksen aikana ja sen jälkeen antamaan vallan Irakin kansalle, ja huolehtimaan että kaikki kansanosat nauttivat yhtäläisistä oikeuksista. Venäjä taas on kukistanut demokratian miehittämillään alueilla, vainoaa alueen vähemmistöjä ja on asettanut valtaan itselleen suosiollisen julman diktatuurin.

Kolmas ero on se, että USA ei pyrkinyt liittämään Irakia tai sen osia pysyvästi itseensä. Venäjä puolestaan teki näin Krimin kohdalla.

Toivoisin, että Helsingin sanomat ja Pekka Mykkänen eivät nielisi venäläispropagandaa, missä Kosovo, Irak, Ukraina ja Varsovan liiton hajoaminen nähdään kaikki samanlaisina konflikteina.

http://www.hs.fi/m/paakirjoitukset/a1417233922763