Diktatuurin taskuun?

(Avoin kirje ulkoministeri Tuomiojalle)

Hei,

Pidän teitä yleisesti ottaen viisaana miehenä, ja siksi haluankin esittää mielipiteeni viimeaikaisista turvallisuuspoliittisista lausunnoistani.

Oletteko ajatellut, että leimaamalla Venäjä-kriittisiä tutkijoita ja vaientamalla avointa keskustelua saatatte vahingossa ajaa Suomea taas kerran diktatuurin taskuun. Sellaisessahan olimme 1939-1991: Ensin Saksan, sitten Neuvostoliiton taskussa. Molemmissa tapauksissa vähättelimme diktatuurin kauheuksia, ja yritimme vierittää syyn sodasta Euroopan ja Amerikan demokratioille. Samalla tämä poliittisesta välttämättömyydestä kummunnut valheellinen retoriikka muutti meitäkin: aloimme itsekin uskoa välttämättömiä valheitamme.

Siinä mielessä olet oikeassa, että sekä Venäjä että Nato käyttäisivät mielellään Suomen osia omien sotastrategisten tavoitteidensa saavuttamiseen.

Nykyisellä strategialla me annamme muille oikeuden päättää kuka ehtii ensin, ja siksi Suomen ennaltaehkäisevä miehittäminen on houkuttelevaa kriisin syttyessä/uhatessa.

Minä uskon, että diktatuuri uskaltaa tehdä sen röyhkeämmin, eli Venäjän ja NATO:n konfliktissa Venäjä miehittäisi Suomen ennemmin ennen kuin NATO ehtisi.

Minusta on syytä uskoa, että NATO kumppanina kohtelisi Suomea paljon paremmin kuin Venäjä kohtelee omia vasalleitaan. Siksi Suomen olisi järkevä valita itse puolensa ja liittyä NATO:on.

Nyt olette valitettavasti liittämässä meitä Venäjän etupiiriin vähättelemällä Venäjän agressiivisuutta ja diktatorisuutta. Suomi ei kyennyt olemaan puolueeton vuosina 1939-1991. Suomi oli Neuvostoliiton kanssa puolustusliitossa 1991 asti (YYA-sopimus oli puolustusliitto). Siksi en usko, että kykenisimme siihen uudessakaan kiristyneessä tilanteessa pysymään puolueettomina. Samalla 1991 asti Neuvostoliitolla oli veto-oikeus ministerivalintoihin ja sisäpolitiikan sisältöönkin. Pakotettu liittoutuminen voi siis olla hyvin paljon itsenäisyyttämme rajoittava.

Eikö olisi tällä kertaa parempi valita puoli ennen kuin puoli valitsee meidät?