fredag 2 januari 2015

Puoli valitsee meidät

Olen huolissani Suomen itsenäisyydestä, suomalaisten vapaudesta ja ihmisoikeuksista. Tämä kaikki kulminoituu itäiseen naapuriimme ja sen aiheuttamaan uhkaan. Olen pitkään uskonut, että uhka katosi Neuvostoliiton hajottua 1991, mutta en enää voi uskoa näihin toiveisiin. 

Pelkään, että Suomen poliittinen johto ei ymmärrä tilanteen vakavuutta, vaan vahingossa ajaa Suomea taas kerran diktatuurin taskuun. Sellaisessahan olimme 1939-1991: Ensin Saksan, sitten Neuvostoliiton taskussa, niiden vasalleina. Molemmissa tapauksissa vähättelimme diktatuurin kauheuksia, ja yritimme vierittää syyn sodasta Euroopan ja Amerikan demokratioille. Samalla tämä poliittisesta välttämättömyydestä kummunnut valheellinen retoriikka muutti meitäkin: aloimme itsekin uskoa välttämättömiä valheitamme. Meidän piti vakuuttaa, että itänaapuri ei ole uhka, vaikka se selvästi on sitä lähes aina ollut.

Suomi on sotilasstrategisesti tärkeä alue. Venäjä epäilemättä käyttäisi Suomenlahden saaria ja rannikkoa hyökkäykseen ja puolustukseen. Tietenkin sama pätee muihinkin sotilasvaltoihin. Nykyisellä strategialla me annamme muille oikeuden päättää kuka ehtii ensin, ja siksi Suomen ennaltaehkäisevä miehittäminen on houkuttelevaa kriisin syttyessä/uhatessa. Minä uskon, että diktatuuri uskaltaa tehdä sen röyhkeämmin, eli Venäjän ja Naton konfliktissa Venäjä miehittäisi Suomen ennemmin ennen kuin Nato ehtisi.

Lisäksi on syytä uskoa, että Natolle Suomi olisi aito tasavertainen kumppani, Venäjälle taas pelkkä vasalli, johon asetettaisiin miehityshallitus. Siksi Suomen olisi järkevä valita itse puolensa ja liittyä Natoon. 

Nyt olemme valitettavasti liittämässä meitä Venäjän etupiiriin. Jos Nato-jäsenyyttä ei haeta Venäjän vastustuksen vuoksi, olemme jo antaneet Venäjälle oikeuden johtaa Suomen turvallisuuspoliittisia päätöksiä. Suomi ei kyennyt olemaan puolueeton vuosina 1939-1991. Suomi oli Neuvostoliiton kanssa puolustusliitossa 1991 asti (YYA-sopimus oli puolustusliitto). Siksi en usko, että kykenisimme siihen uudessakaan kiristyneessä tilanteessa pysymään puolueettomina. Samalla 1991 asti Neuvostoliitolla oli veto-oikeus ministerivalintoihin ja sisäpolitiikan sisältöönkin. Pakotettu liittoutuminen Venäjän kanssa voi siis olla hyvin paljon itsenäisyyttämme rajoittava.

Eikö olisi tällä kertaa parempi valita puoli ennen kuin puoli valitsee meidät?

Kuuntelin tasavallan presidentin uudenvuoden puheen. Mielestäni se heijasteli hyvin yleisiä perusteettomia toiveita siitä, että muut EU-maat kyllä tulevat Suomen avuksi hädän tullessa. Miksi ne tulisivat, koska olemme erikseen halunneet pysyä poissa puolustusliitoista, missä tällaista toveriapua tarjotaan. Uskon, että jos haluamme toveriapua, meidän pitää siitä sopia ennen kriisiä. Menneisyys tarjoaa tästä meille kosolti opetuksia.

Suomi itsekään ei ole tarjonnut liiemmälti apua pulassa oleville Euroopan pienille valtioille ja kansoille. Baltian maat, Varsovan liiton maat ja Balkanin pienet kansat ovat saaneet meiltä kylmää kättä taistellessaan vapauden ja itsenäisyytensä puolesta.

Suomi ei ole koskaan pystynyt myöskään olemaan puolueeton ellei Venäjä/Neuvostoliitto ole sitä sallinut. Puolueettomia olimme vuodesta 1991 alkaen siihen asti kun Venäjä oli heikko. Olemme siis vain sen hyväntahtoisuuden varassa. Mielestäni sen varassa roikkuminen on vaarallista peliä Suomen vapaudella ja itsenäisyydellä.

En ole kuullut hyviä perusteluja Suomen pysymiselle yksin tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Toivon Suomen, vapauden ja ihmisoikeuksien vuoksi, että olette kykenevä tarkastelemaan näkemyksiänne uusiksi, kun siihen tarvetta ilmenee.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar