Nationalismia humanisteille, osa 2: Rasismi - nationalismin paha serkku

Ihmiset, jotka pitävät nationalistia lähtökohtaisesti pahana ideologiana, syyttävät usein nationalismia rasismista. Jotkut jopa vetävät yhtäläisyysmerkin näiden välille.

Yhteys ei ole täysin tuulesta temmattu. Nationalismin yhteydessä ilmenee usein rasismia. Niin usein, että kyseessä ei voi olla pelkkä sattuma.

Yhteys ei ole kuitenkaan väistämätön. Myöskään käytännössä ne eivät mene käsi kädessä. On nationalismia ilman rasismia, ja on rasismia ilman nationalismia. Kaikki isänmaalliset suomalaiset eivät ole rasisteja, ja esimerkiksi antisemitistinen rasismi on Länsi-Euroopassa enimmäkseen muuta kuin nationalistista.

Se ei silti muuta muuksi sitä, että tiettyihin nationalismin muotoihin rasismi liittyy kiinteästi. Nationalismi on hyvää ajava voima vain silloin, kun se ei ole rasistista.

Usein rasismi liittyy nimenomaan pahaan nationalismiin, jota voi kutsua myös äärinationalismiksi. Sen lähtöajatuksena on, että oma kansa on parempi kuin muut kansat. Rasismin lähtöajatuksena puolestaan on, että tietyt etniset ryhmät ovat parempia kuin toiset. On helppo nähdä, että nämä ajatukset ovat läheisessä suhteessa toisiinsa. Siksipä ne usein ovatkin liittoutuneet. Empiirinen todistusaineisto tukee tätä näkemystä. Äärinationalistit ovat usein rasisteja ja rasistit ovat usein äärinationalisteja.

Hyvä, terve ja maltillinen nationalismi puolestaan lähtee ajatuksesta, että oma kansa ei sinänsä ole muita parempi, vaan sillä on olemassaolon oikeus siinä missä muillakin kansoilla, tasavertaisena kansana muiden joukossa. Tähän ajattelutapaan rasismi istuu huomattavasti huonommin.

Rasistisen äärinationalismin ja hyvän maltillisen nationalismin ero ei ole hiusten halkomista.  Eron seuraukset ovat merkittäviä.

Rasismi tekee esimerkiksi maahanmuuttajan integroitumisen mahdottomaksi. Rasistiselle nationalistille edes Suomeen lapsena ulkomailta adoptoitu henkilö ei ole koskaan suomalainen, eikä edes tasa-arvoinen ihminen. Rasistille hän edustaa toista, huonompaa etnistä ryhmää, eikä asia muuksi muutu, vaikka henkilö puhuisi virheetöntä suomea, söisi HK:n lenkkiä ja herkistyisi kyyneliin Suomen voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden. 

Sanomattakin on selvää, että varsinkaan aikuisena Suomeen tulevat ihmiset eivät ole rasistille koskaan tasa-arvoisia ihmisiä. Olen myös huomannut, että rasistiselle äärinationalistille muukaan erilaisuus ei kelpaa. Esimerkiksi suomenruotsalaisuus on heille punainen vaate, siitä huolimatta, että heidän esi-isänsä ovat asuneet Suomessa jo lähemmäs tuhat vuotta, eli pitkästi ennen kuin suomalaisuus edes keksittiin, ja ovat olleet taistelemassa Suomelle itsenäisyyttä ja puolustaneet sitä rinta rinnan suomenkielisten suomalaisten kanssa.

Minä vastustan vahvasti tuollaista nationalismia. Mutta pidän itseäni maltillisen nationalismin kannattajana. Minulle on selvää, että suomalaisuus ei riipu geeneistä. Itä- ja länsisuomalaisetkin eroavat toisistaan geneettisesti enemmän kuin useat Euroopan kansat toisistaan. Minulle on selvää, että ulkomailta lapsena adoptoitu tummaihoinen kollegani on suomalainen. Minulle on selvää myös, että suomesta ulkomaille adoptoitu henkilö taas ei välttämättä ole suomalainen, jos hänellä ei ole ollut yhteyksiä Suomeen ja suomalaisiin. 

Moni saattaa kuitenkin edelleen heristää sormeaan, myös yllä kuvatun maltillisen nationalismin kohdalla. Molemmat jakavat ihmisiä ryhmiin, ja esimerkiksi nationalismin ilmentymä on se, että ketä tahansa ei hyväksytä suomalaiseksi. Joillekin ihmisille tällainen ajattelu on silkkaa pahuutta.

Rasismin ja yllä kuvatun kultturismin ero on kuitenkin suuri. Jos suomalaisuus määritellään geenien ja etnisen alkuperän kautta, ihminen ei voi tehdä asialle mitään. Geenit eivät muutu.

Jälkimmäisessä ihminen voi ansaita paikkansa. Tietenkään se ei ole helppoa, aivan kuten ei ole helppoa tulla minkään ihmisyhteisön jäseneksi. Suomalaiseksi tai minkä tahansa kansan jäseneksi tuleminen vaatii sen, että ihminen oppii kansan kielen/kielet, keskeiset tavat, kulttuurin, lait, maailmankuvan ja historian, ja hyväksyy ja kunnioittaa niitä.

Ihmisyyteen kuuluu lähtemättömästi se, että osaksi yhteisöä pääsee vain ansaitsemalla ihmisten luottamuksen näyttämällä, että jakaa sen jäsenten kanssa riittävästi keskeisiä arvoja. Kulttuurin tai kansan jäsenille kuuluu myös väistämättä oikeus määritellä kenet he katsovat kuuluvaksi kulttuuriinsa tai kansaansa.

Entä miksi sitten nationalismia ylipäätään tarvitaan, edes tätä maltillista? Siitä kirjoitin enemmän aiemmassa tekstissäni. Lyhyesti; koska kansallistunne on toimivan ja humaanin valtion edellytys.

Nationalististen liikkeiden kohtalonkysymys on se, pystyvätkö ne kitkemään rasismin itsestään vai ei. Ellei se kykene siihen, se on humaania ihmisyyttä vastustava voima, jonka seuraukset ovat pahat. Jos se kykenee kitkemään rasismin itsestään, se on humaania ihmisyyttä puolustava voima, jonka seuraukset ovat hyvät.

Toivotaan, että suomalainen nationalismi on entistä enemmän tätä jälkimmäistä.